SUBARU AWD TIEDEMIEHEN NÄKÖKULMASTA - LISÄÄKÖ NELIVETO TURVALLISUUTTA?
Henkilöauton nelivetosovellutuksiin ovat eniten vaikuttaneet Audi, Porsche ja Subaru.
Tällä hetkellä jo lähes jokaisella autotehtaalla on tarjottavana oma versionsa. Nelivedon teknisestä kehityksestä ja tulevaisuudesta kertoo Teknillisen korkeakoulun Auto- ja työkonetekniikan emeritusprofessori Antti Saarialho.
Jokaisella pyörällä vetävän auton historia juontaa juurensa 100 vuoden taakse. Sen jälkeen on suunniteltu lukemattomia eri tyyppisiä autoja, mutta vain marginaalinen osuus niistä on ollut nelivetoisia. Miksi kehitys vasta nyt 2000-luvulla näyttää menevän tähän suuntaan?
Merkittävin seikka lienee etuvetotekniikan nopea kehitys. Aikoinaan sen soveltamiseen liittyneet tekniset ongelmat on pystytty ratkaisemaan, ja luistonestolla varustetulla etuvedolla saavutetaan nykyään etenkin hyvissä olosuhteissa varsin kohtuulliset ajo-ominaisuudet.
Luistonesto on viime vuosina yleistynyt nopeasti. Mikä on vaikuttanut eniten sen suosion kasvuun?
Nelipyörävedon ja etuvetoon yhdistetyn luistoneston keskinäistä paremmuutta on viime vuosina pyritty selvittämään tieteellisin tutkimuksin. Tulokset osoittavat, että neliveto antaa sekä kokeneille että keskitason ajajiksi itsensä luokitteleville kuljettajille selvästi voimakkaamman subjektiivisen turvallisuuden tunteen. Parempaan auton hallintaan pyritään nykyisin myös erilaisten ajonhallintajärjestelmien avulla. Niissä jonkin pyörän liikettä aktiivisesti jarruttamalla pyritään saamaan aikaan auton liiallista kiertymistä estävä voimavaikutus. Alun perin näitä varsin kalliita järjestelmiä ryhdyttiin kehittämään takavetoisten autojen yliohjautuvuuden peittämiseksi. Nelipyörävetoisessa autossa tällaisia laitteita ei periaatteessa tarvita, mutta niissäkin saatetaan lukkiutumattomien jarrujen yhteydessä käyttää "sisäänrakennettua" vetoluiston estoa sekä ajodynamiikkasäätöä.
Mikä on tiedemiehen käsitys Subarun käyttämästä vastaisku- eli boxer-moottorista?
Pienlentokoneissa on käytetty koko viime vuosisadan ja yhä edelleen mitä hienoimpia 4- ja 6-sylinterisiä vastaiskumoottoreita. Lentokoneissa niiden tärkein ominaisuus on hyvä käyttövarmuus. Autossa boxerin suurin etu luotettavuuden lisäksi on sen edullinen rakenne. Vaakasuorassa olevien sylintereiden ansiosta moottorin painopiste laskee mahdollisimman alas. Tämä puolestaan parantaa auton ajo-ominaisuuksia sekä sallii keulan matalan, aerodynaamisen muotoilun. Vastaiskumoottorin kehityksessä pisimmällä ovat tällä hetkellä Subaru ja Porsche.
Neliveto on etenemiskyvyltään kaksivetoista kiistatta parempi. Onko se myös turvallisempi?
Monipuolisuudessaan nelivetoinen auto on selviytymisominaisuuksiltaan kiistatta kaksipyörävetoista parempi. Sen turvallisuutta lisääviä ajo-ominaisuuksia arvostavat etenkin sellaisia ammatteja edustavat käyttäjät, joille liikkuminen kelistä riippumatta on välttämätöntä. Teollisuuden ja kaupan kiihkeärytminen toiminta sekä kova kilpailu edellyttävät aikataulujen pitävyyttä kaikissa olosuhteissa. Oma ryhmänsä ovat vähän ajavat sekä ikääntyvät autonkäyttäjät. Nelivedon parempi pito helpottaa ajoa aivan samalla tavalla kuin vaikkapa automaattivaihteisto. Molemmat ovat hienouksia, jotka avaavat autoiluun aivan uusia mahdollisuuksia, kunhan maltetaan olla liiaksi "ulosmittaamatta" ääriominaisuuksia. Talvisissa oloissa ajettaessa on kyllä syytä huomata kunnollisten renkaiden merkitys myös nelivetoisten autojen alla. Mielestäni hienoa juuri näissä autoissa on mahdollisuus päästä hyvään liikkuvuuteen tunnetusti äänettömin kitkarenkain.
Onko liioiteltua väittää, että neliveto on välttämätön?
Kaikkihan on suhteellista. Ennen liikuttiin paikasta toiseen joko kävellen tai hevosella. Tekniikka kehittyy ja aika on rahaa - sanotaan. Nyt lähes jokaisessa taloudessa on ainakin yksi henkilöauto, yleensä joko perinteisiä takavetoisia tai suosituksi tulleita etuvetoisia. Molemmilla pärjää kohtuullisesti arkipäiväisessä käytössä. Monipuolisempi autolla liikkuminen kiinnostaa kuitenkin nykyisin yhä useampia. Henkilöautolla edellytetään päästävän liikkumaan turvallisesti kaikilla keleillä ja kaikissa olosuhteissa. Myös harrastekäytön lisääntyminen luo uudenlaisia tarpeita. Ainakin Subarun nelivetoratkaisu - jatkuva AWD-neliveto - tarjoaa erinomaiset ja turvalliset ajo-ominaisuudet mitä erilaisimmissa olosuhteissa.
TAKA-, ETU- JA NELIVETO KÄYTÄNNÖN TILANTEESSA:
Harrastekäytöstä hyvänä esimerkkinä ovat karavaanarit. Vaunua vedettäessä auto käyttäytyy aivan eri tavoin riippuen siitä, onko vetoauto taka- etu- tai nelivetoinen. Takavetoisissa ohjaustunto heikkenee etupään keventyessä. Takapyörien vetokyky säilyy ja pito jopa korostuu.
Etuvetoisissa sekä ohjaustunto että vetävien pyörien veto- ja pitokyky heikkenevät.
Nelivetoisissa etupyöriin jää tietynasteinen voimakomponentti keulan kevenemisestä huolimatta. Vetävät takapyörät parantavat suuntavakavuutta etenkin uraisilla teillä.
Lue myös: Neliveto testiajajan näkökulmasta
|