SUBARU AWD - Ainoa Oikea Neliveto.
 
[ Etusivulle ]  

 

 

 

 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

30 vuotta Subaru AWD-nelivetoa

Subaru on käyttänyt nelivetoa tavallisissa henkilöautoissa jo kauan. Viime vuonna tuli kuluneeksi peräti 30 vuotta siitä, kun Subarun ainutlaatuinen AWD-neliveto lanseerattiin. Subarulle vuosi oli juhlavuosi myös Suomessa, sillä merkki on ollut markkinoillamme 20 vuotta.

Subaru on osa japanilaista Fuji Heavy Industries -konsernia. Yritysryhmä on perustettu vuonna 1917, mutta nykymuotoisena se on toiminut vuodesta 1953. Konserni on noteerattu Tokion pörssissä vuodesta 1960 lähtien. Alun perin tehdas valmisti lentokoneita, junia ja skoottereita. Autotuotanto aloitettiin vuonna 1954, Subaru-tuotemerkki lanseerattiin seuraavana vuonna. Tänä päivänä Subaru valmistaa noin 640 000 autoa vuodessa, joten se on maailmanlaajuisesti varsin pieni autonvalmistaja. Valmistusmäärä on kuitenkin suurempi kuin esim. Volvon tai Saabin vuosituotanto.

Neliveto lanseerattiin 1972, jolloin Subaru Leone 1400 näki päivänvalon. Kompakti farmariauto ei ulkoisesti poikennut aikalaisistaan, mutta tekniseltä toteutukseltaan se oli poikkeuksellinen. Ainutlaatuinen nelivedon ja vastaiskumoottorin yhdistelmä toimi alusta asti niin hyvin, ettei siitä ole luovuttu tänäkään päivänä. Nelivetoautoja oli toki tehty jo aikaisemminkin, mutta Subaru oli ensimmäinen merkki, joka valmisti nelivetoisia henkilöautoja aivan tavallisille autonkäyttäjille. Lisäksi Subaru on ainoa autonvalmistaja, jolla on jatkuvasti ollut valmistusohjelmassaan nelivetomallit.

Matala painopiste takaa paremman pidon

- Subarun jatkuvan AWD-nelivedon edut tulevat esiin paitsi maantiellä, myös tien ulkopuolella, toteaa Dan Persson, joka vastaa International Motors Nordicissa Subarun pohjolan markkinoinnista.
- Subarun monipuolisuuden takana on vastaiskumoottorin ja nelivedon onnistunut yhdistelmä. Auto pysyy tukevasti tiessä, sillä auton painopiste on matalalla. Päivän trendi suosii poikittaisten moottoriratkaisujen käyttöä, mutta vastaiskumoottori on sijoitettu pitkittäin, joten vaihteisto voidaan asentaa heti moottorin perään. Näin suurin osa painosta jää pyörien väliin, eikä niiden etupuolelle, mikä edelleen parantaa ajo-ominaisuuksia.

Lisäetuna Subarun rakenneratkaisulla on turvallisuus kolaritilanteessa. Matalalle sijoitettuna moottori ei kolarissa tunkeudu matkustamoon. USA:ssa tehtävissä IIHS-kolaritesteissä (IIHS = Insurance Institute of Highway Safety) monet Subaru-mallit ovat ansainneet "Paras Valinta" -arvosanan. Ajo-ominaisuuksiensa ansiosta Subaru on myös jo kymmenen vuoden ajan ollut yksi parhaista merkeistä rallin MM-sarjassa. Saavutuksina on useampia merkki- ja kuljettajakohtaisia maailmanmestaruuksia.

20 vuotta sitten Suomeen

Suomen markkinoille Subaru tuli vuonna 1982. Subaru ei koskaan ole ollut varsinainen volyymituote, mutta merkin asiakasuskollisuus on aina ollut korkealla tasolla.
- Suomen olosuhteisiin Subaru sopii loistavasti, onhan Pohjolan talvi pitkä ja huonoja ajokelejä riittää. Subaru on todella suosittu auto sekä Sveitsissä että Norjassa, joissa myös ajo-olosuhteet vaihtelevat runsaasti, toteaa Dan Persson.
- Subaru on myös erittäin kysytty vaihtoauto sekä Suomessa että Ruotsissa, jatkaa Persson.

Maahantuoja yksityisomistuksessa

Suomeen, Ruotsiin, Tanskaan ja kaikkiin kolmeen Baltian maahan Subaruita maahantuova International Motors (Nordic) Ab sijaitsee Helsingborgissa, etelä-Ruotsissa. Maahantuoja on yksityisomistuksessa.
- Olemme osa brittiläistä International Motors -konsernia, jolla on mm. Subarun maahantuonti Iso-Britanniassa, kertoo toimitusjohtaja Kaj Sörensen.
- Konserni tuo Subaru-autoja kaikkiaan kahdeksaan maahan ja on näin vahvassa neuvotteluasemassa valmistajan kanssa.